Pikavippien korkokattoa halutaan laajentaa

Suomalaisilla on maksuhäiriöitä yhteensä noin 370 000 henkilöllä, joka on 8,4% väestöstä. Jälleen kerran eduskunnassa on näiden syyksi laitettu vain ja ainoastaan pikavipit, sillä vuonna 2013 voimaan tullutta korkokattoa tahdotaan laajentaa entisestään kansanedustajien tekemän aloitteen perusteella.

Pikavippien korkokaton historiaa

Pikavippien ilmestettyä Suomeen 2000-luvun puolivälissä niiden hinnoittelu oli yrityksille pitkän aikaa vapaata. Toki pikalainojen myöntämistä suitsittiin jo melko pian, muun muassa kieltämällä niiden myöntämisen yöaikaan. Vuonna 2013 kuluttajansuojalakia muutettiin niin, että siihen lisättiin säännös, jonka mukaan alle 2000 euron luotoille todellinen vuosikorko saa olla korkeintaan 50% lisättynä viitekorolla. Käytännössä siis korkokatoksi asetettiin 51%. Tämä merkitsi useiden kymmenien pikalainaa tarjoavien yritysten kaatumista, sillä vain vanhimmat ja vakavaraisimmat pikalainapalvelut pystyivät jatkamaan toimintaansa myöntämällä asiakkailleen 2000 euron tililuottoja. Pikalainapalvelut saivat edelleen veloittaa pienemmistäkin lainoista suurempaa korkoa kuin 51%, kunhan myönnetty luotto oli vähintään 2000 euroa tai sen yli.

Lakimuutoksen aiheuttama nykytilanne

Käytännössä mikään muu ei kuitenkaan muuttunut kuin se, että laki vaati tarjoamaan entistä suurempia luottoja jo valmiiksi velkaongelmiin joutuneille suomalaisille. Näin siis itse asiassa lainsäädäntö lisäsi kansalaisten euromääräistä ylivelkaantumista, vaikka lain tarkoitus olikin alunperin estää ja vähentää sitä. Lisäksi lakimuutos aiheutti useiden kymmenien alalla toimineiden yrityksien konkurssin sekä suoraan ja välillisesti parin sadan työpaikan menetyksen suomalaisille. Tämän myötä pääomat lisäksi kasaantuivat vain muutamille yrityksille, joista harva on enään suomalaisomistuksessa. Näin saatiin aikaan tilanne, jossa ylivelkaantuneet suomalaiset maksavat korkonsa monikansallisille yrityksille ja nämä rahat käytännössä monissa tapauksissa valuvat Suomen ulkopuolelle.

Nyt vireillä oleva pikavippien korkokattoa koskeva lakiehdotus

Kansanedustajien syyskuussa eduskuntaan jättämän lakiehdotuksen mukaan kuluttajansuojalakia muutettaisiin niin, että vaikka myönnetystä 2000 euron tai suuremmasta tililuotosta nostaisi kerrallaan vain osan, ei korkoa saisi tästä periä tuota 51% enempää. Miten tämä uusi tililuottojen, toisinsanoen pikavippien korkokatto sitten vaikuttaisi jatkossa pikalainayrityksiin ja ennenkaikkea kuluttajien lainansaantiin? On selvää, että nopeasti käyttöön saatavaa vakuudetonta lainaa saisi edelleen, mutta harva palvelu myöntäisi enää alle 2000 euron suuruista lainaa sillä luottotappioriski säädetyllä korkokatolla olisi liian suuri pienemmillä lainasummilla. Pikavippien korkeat korot johtuvat suurimmaksi osaksi siitä, että tunnollisesti lainansa takaisin maksavien asiakkaiden on katettava velkansa laiminlyövien aiheuttamat luottotappiot. Käytännössä pikalainaa myöntävien palveluiden määrä tippuisi entisestään, koska vain varakkaimmat yritykset voisivat jatkaa toimintaansa ja näin jäljelle jäävät palvelut ryhtyisivät myöntämään vain ja ainoastaan yli 2000 euron suuruisia kertaluottoja. Todennäköisesti myös korot tulisivat nousemaan entisestään luottotappioriskin kasvaessa keskimääräisten lainasummien mukana. Tämä aiheuttaisi myös lisää pääoman kasaantumista vain tietyille monikansallisille yrityksille. Lain tavoite on periaattessa kannatettava. Lopputulema ei kuitenkaan tule olemaan sitä mitä lainsäätäjä tässä toivoo, vaan laki tulee ainoastaan lisäämään euromääräistä ylivelkaantumista, ei suinkaan vähentämään sitä. Yksilön henkilökohtaista, huonoa taloudenpitoa ei holhoamalla muuteta ja pikavippi on yleensä vasta se viimeinen pisara siinä meressä ja ne otetaan käyttöön, kun yksilön talous on jo muutenkin kuralla.

Lue Lisää  Kannattaako pikavippi? Lue Marttojen säästövinkit

Katso myös nämä

  • TrustbuddyTrustbuddy Trustbuddyltä lainaa on mahdollista saada 100 – 600 euroa 50 euron portaissa. Jos laina maksetaan takaisin 14 vuorokauden kuluessa, on […]
  • TililuottoTililuotto Etsitkö vaihtoehtoa pikavipille? Joustavampi lainaratkaisu on tililuotto, jota nykyään tarjoaa netissä moni rahoitusyhtiö. Tililuottoa […]
  • Vippi24Vippi24 Vippi24 tarjoaa asiakkailleen hyvin edullisia lainoja esim 100 euron vipin kokonaiskustannusten ovat ainoastaan 101,57 euroa jos sinulla […]
  • RahalaitosRahalaitos Rahalaitos on lainoja vertaileva ja kilpailuttava palvelu. Voit kilpailuttaa lainat 500 - 50 000 euron summille. Saat yhdellä hakemuksella […]
  • Ferratumilta uusi palvelu verkko-ostosten maksamiseenFerratumilta uusi palvelu verkko-ostosten maksamiseen Pikavippipalvelu Ferratum alkaa tarjota uutta tapaa maksaa ostokset verkossa. Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että piakkoin myös joissakin […]
  • Nuorten velkaantuminen tutkimuksen kohteenaNuorten velkaantuminen tutkimuksen kohteena Nuorten ylivelkaantuminen ja pikavippien sekä luottojen käyttö on huolestuttanut Suomessa jo pitkään. Aihetta tutkitaan Lapin yliopiston […]
  • Lainarahoitus.comLainarahoitus.com Lainarahoitus.com on palvelu, joka kilpailuttaa markkinoilla olevista lainatuotteista asiakkailleen sopivimmat lainat. Palvelun avulla […]
  • Vippi.org arvostelu: mahdollista hakea myös suuria lainojaVippi.org arvostelu: mahdollista hakea myös suuria lainoja Lainojen vertailu ja hakeminen ei ole koskaan ollut niin helppoa, kuin nykyisin. Netissä kuka tahansa täysi-ikäinen voi hakea kellon […]
  • EtuaEtua Etua on lainapalvelu, josta saat käyttöösi isotkin lainat. Etuan kautta voi hakea kulutusluottoa jopa 50 000 euroa.
  • Pikavippien korkokattoPikavippien korkokatto Pikavippien korkokatto säädettiin Suomeen vuonna 2013. Korkokaton myötä alle 2000 euron lainojen ja kulutusluottojen hintoja rajoitettiin […]