Luottoheti: Kokemuksia siitä kun testasin palvelua itse

Luottoheti: Kokemuksia siitä kun testasin palvelua itse

Niin sanotuista pikavipeistä on kuin vaivihkaa siirrytty Suomessa kulutusluottoihin. Suurikorkoisten pikavippien sijaan, kuluttajat ottavat nyt kulutusluottoja, joissa korot ja muut kustannukset ovat huomattavasti alhaisempia. Tämä muutos on ollut alalla toivottu, sillä liian moni suomalainen ajautui aiemmin ongelmiin järisyttävän suurten korkojen kanssa.

Luottoa heti voi nykyisin hakea esimerkiksi Luottoheti.fi-sivustolta. Luottoheti kilpailuttaa eri pankkien lainatarjoukset ja asiakas saa lopulta itse päättää, hyväksyykö jonkun lainatarjouksen vai ei. Palvelun käyttäminen on siis riskitöntä, mutta millainen palvelu oikeasti on ja millainen käyttökokemus siitä minulle jää?

Näin se toimii

Olen hakenut netistä aiemmin pikavippejä useammalta sivustolta, joten minulla oli kokemusta luoton hakemisesta netistä jo ennen Luottoheti.fi-sivuston kokeilua. Olen myös käyttänyt lainavertailusivustoja, joissa eri rahoituslaitosten tuotteita voi vertailla kertomatta kuitenkaan omia taustatietojaan. Luottojen kilpailuttamisesta omiin tietoihin perustuen minulla ei ollut kuitenkaan aiempaa kokemusta.

Sivuston käyttäminen sujui helposti ja siirryin joidenkin taustatietojen lukemisen jälkeen heti kokeilemaan palvelusta löytyvää lainalaskuria. Laskuri oli mielestäni hyvä väline testata karkealla tasolla sitä, miten suuri kuukausittaisesta maksuerästäni tulisi. Päätin hakea 1000 euron lainaa 2 vuoden takaisinmaksuajalla. Lainalaskuri näytti tälle 46 € kuukausierää sekä 112 euron korkokulua. Tämä kuulosti hyvältä, sillä olen aiemmin tottunut pikavippejä hakiessa huomattavasti suurempiin korkokuluihin.

Lainalaskuri on kuitenkin vain osatotuus, sillä tarkat lainatarjoukset pankeilta saa vasta lainahakemuksen täyttämisen jälkeen. Luottoheti.fi:n lainahakemuksessa minun piti vastata esimerkiksi siviilisäätyyn, koulutukseen, asumismuotoon, työsuhteeseen sekä muihin olemassa oleviin lainoihin tai luottokortteihin. Tietoja omasta taloudellisesta tilanteestani kysyttiin siis melko monipuolisesti. Lopuksi lainahakemus lähetetään ja jäädään odottamaan positiivista luottopäätöstä lainatarjouksineen.

Hakijalla oltava pankkitunnukset

Koko lainanhakuprosessi onnistuu netissä, koska tunnistautuminen ja lainasopimuksen allekirjoittaminen hoidetaan pankkitunnuksilla. Samalla tavalla tunnistautuminen tapahtuu myös vero.fi-, kanta.fi- ja suomi.fi-sivustoilla, joten tässä ei ollut minulle mitään uutta.

Lue Lisää  Easycredit

Sain lopulta useamman lainatarjouksen katsottavakseni. Siihen liittyen on muuten mainittava, että yhtäkään niistä lainatarjouksista ei ole pakko hyväksyä, ellei halua. Todennäköisesti suurin osa hakijoista valitsee tässä vaiheessa lainan, jonka saan mahdollisimman pienillä kuluilla, mutta joukkoon mahtunee varmasti myös hakijoita, jotka päättävät lopulta hylätä kaikki tarjoukset.

Kun lainatarjouksen on hyväksynyt, rahat siirretään pankkitilille heti. Kulutusluottojen hakemiseen Luottoheti.fi-sivusto sopiikin erinomaisesti, sillä ne halutaan tyypillisesti välittömästi heti tilille. Lainan hakemisen aikana asiakkaalle lähetetään puhelimitse tietoa, joten asiakkaalla on pakko olla käytettävissään puhelinnumero. Numero voi kuitenkin olla esimerkiksi salainen tai prepaid.

Lainaa ilman takaajia tai vakuuksia

Luottoheti.fi tarjoaa suomalaisille mahdollisuuden saada nopeasti ja edullisesti vippiä. Kun luotot aluksi kilpailuttaa palvelussa, tietää, että lopullinen valinta on paras, mitä sillä hetkellä on tarjolla. Sivuston kautta on kätevä vertailuttaa varsinkin lyhyen maksuajan pikaluotot sekä kulutusluotot, joissa on useamman vuoden maksuaika.

Kaikki luotot, joita Luottoheti välittää, myönnetään ilman takaajia tai vakuuksia. Jokainen voi siis täysin omatoimisesti hakea lainaa – joskin lainaa voi sivuston kautta hakea myös yhteislainana esimerkiksi oman elämänkumppanin kanssa. Lainahakemuksessa oli erillinen kohta, jossa pystyi valitsemaan, hakeeko lainaa yhdessä toisen hakijan kanssa. Käytännössä lainaa olisi ollut helpompi saada hakiessa sitä toisen henkilön kanssa yhdessä. Pankit siis mieltävät, että kaksi lainanhakijaa pystyy maksamaan lainan todennäköisemmin takaisin, kuin yksi hakija.

Yhteishakijan lisäksi lainapäätöksen läpimenemiseen voi vaikuttaa myös täyttämällä hakulomakkeen huolella, vastaamalla kaikkiin kysymyksiin ja toimittamalla mahdollisesti pyydettävät liitetiedostot. Vaatimuksena hakijalle oli muun muassa vakituinen osoite Suomessa, pankkitunnukset, puhelinnumero sekä vähintään 20 vuoden ikä. Lisäksi luottotietojen pitää olla puhtaat.

Suosittelisinko ystäville?

Luottoheti.fi oli mielestäni luotettavan oloinen sivusto varsinkin pikaluottojen ja kulutusluottojen kilpailuttamiseen. Eri rahoituslaitoksissa jalkaisin vierailtuna minulla olisi mennyt todennäköisesti päiviä tehdä sama vertailu, joten palvelusta oli tapauksessani oikeasti hyötyä. Sivuston käyttäminen tuntui turvalliselta, mikä on mielestäni tärkeää, annoinhan lainahakemuksessa omia henkilötietojani.

Lue Lisää  Ostosraha

Voisin suositella Luottoheti-palvelua ystävilleni, jotka tarvitsevat nopeasti satoja tai tuhansia euroja rahaa. Koko prosessi lainahakemuksesta rahan saapumiseen omalle pankkitilille on niin nopea, että palvelua voi käyttää juuri silloin, kun tarve lisärahalle on suuremmillaan. Olisin kaivannut palveluun lisätietoa joistakin itselleni tuntemattomista termeistä, joiden merkitystä jouduin itse selvittämään hakukoneen kautta. Lainahakemuksessa olisi voitu myös kertoa, miksi esimerkiksi siviilisääty ja koulutus vaikuttavat lainansaantiin.

Katso myös nämä

  • Korkokatto ei hillinnyt pikalainojen korkojaKorkokatto ei hillinnyt pikalainojen korkoja Korkokattosäätelyn voimaantuloa 2013 seurasi pikalainojen kappalemäärien ja kulujen pieneneminen. Huomattiin kuitenkin, että pikalainan […]
  • SuomilimiittiSuomilimiitti Suomilimiitti tarjoaa joustavuutta arkeen. Kun haet Suomilimiitin tililuoton käyttöösi, voit äkillisen rahapulan yllättäessä helposti […]
  • YleislainaYleislaina Yleislaina myöntää lainaa 2000 - 5000 euroa kerrallaan. Iso kulutusluotto voi tulla tarpeeseen, jos ajatuksissa on vaikkapa jokin […]
  • Ellos YksityislainaEllos Yksityislaina Ellos Yksityislainalta voit hakea edullisen 100 - 2500 euron lainan. Saat maksuaikaa jopa viisi vuotta, ja voit hakea luottoa helposti netissä.
  • FixuraFixura Fixuran kautta luottokelpoiset suomalaiset voivat hakea 2000 - 10 000 euron lainaa 1-5 vuodeksi ja määritellä itse koron, jonka ovat […]
  • Pikavippi ilman korkoaPikavippi ilman korkoa Miten haetaan pikavippi ilman korkoa? Voit hakea korottomia pikavippejä netistä aivan samalla tavalla kuin muitakin vippejä. Tällaisia […]
  • Freedom RahoitusFreedom Rahoitus Freedom Rahoituksen kautta voi hakea 500 – 30 000 euron luottoja, joten valinnanvaraa lainatuotteissa riittää jokaiseen tarpeeseen.
  • Pienet vertaislainat vaihtuneet sijoittajien markkinoiksiPienet vertaislainat vaihtuneet sijoittajien markkinoiksi Niin sanotut vertaislainat alkoi tavallisten ihmisten välisenä lainamuotona. Tällä hetkellä lainamuoto on kuitenkin siirtynyt enemmän ja […]
  • Bank NorwegianBank Norwegian Lainoja Bank Norwegian myöntää 1000 ja 50 000 euron väliltä sellaisille henkilöille, jotka ovat vähintään 23 vuotiaita, heillä ei ole […]
  • EasycreditEasycredit Onko toiveissasi vakuudettoman lainan hankkiminen, mutta tilanteesi ei salli suurien kuukausierien maksamista? Jos vastasit tähän kyllä, […]
Lue Lisää  Cashbuddy