Esimerkiksi opiskelijan tulot ovat usein tiukalla, ja rahat on laskettava tarkkaan. Niin opiskelijat kuin muutkin pienillä tuloilla elävät voivat hyötyä näistä Marttaliiton säästövinkeistä, jotka julkaistiin Nordea-pankin Ajassa-julkaisussa. Aivan ensimmäiseksi on syytä selvittää, paljonko tuloja ja menoja oikeastaan on. Silloin näkee selvästi, jääkö tuloista mitään ylimääräistä. Välttämättömimmät kuukausimenot ovat vuokra ja ruoka. Kun tulot ja menot ovat selvillä, voit laatia vaikkapa viikko- tai jopa päiväbudjetin. Itse tekemällä säästää usein paljon. Se pätee niin ruuanlaittoon kuin käsitöihinkin. Rahaa säästyy, kun saa korjattua housut uusien ostamisen sijaan. Hintavertailu on monelle tuttu säästökeino. Useimmat tietävät, että ruokien kilohinnat ovat usein halvempia isoissa kun pienissä pakkauksissa. Vertaa siis kilohintoja, mutta muista, ettei isoa pakkausta kannata ostaa, jos on vaarana, että ruokaa jää yli. Pitkään säilyviä aineksia voi kuitenkin hankkia isossa pakkauksessa. Omalla huolellisuudella voi välttää turhat maksut, kuten kirjastojen myöhästymismaksut ja viivästyskorot. Vaikka pienituloisena tekee joskus mieli lykätä maksuja, halvimmalla pääsee, kun maksaa kaiken ajallaan. Pikavippeihin ei Marttojen mukaan kannata turvautua. Jos rahat eivät meinaa riittää, mieti, maksatko jostain, josta voisit luopua. Esimerkiksi kuntosalijäsenyydet ja lehtitilaukset voivat olla kalliita.
Katso myös nämä
Kuluton pikavippi Pikavipit mielletään yleensä kalliiksi lainaksi. Mediassa on paljon puhetta siitä, miten todelliset vuosikorot ovat tuhansia prosentteja […]
Pikavippi.fi Pieniä pikavippejä saa vielä! Suomalaisen OPR-Vakuuden suosittu pikavippipalvelu Pikavippi.fi myöntää 100€, 200€ ja 300€ pikavippejä.
Onko naisten ja miesten rahankäytössä eroja? Tutkimusten valossa perheen raha-asiantuntijan rooli on usein miehellä. Naiset voivat kysyä talous- ja raha-asioissa neuvoa mieheltään tai […]
Pikavippi ilman pankkitunnuksia Käytännössä kaikki pikavippipalvelut edellyttävät käyttäjiltään verkkopankkitunnuksia. Mutta onko mahdollista hakea pikavippi ilman […]
Bigbank Bigbankin lainalla toteutat unelmat heti. Palvelu tarjoaa joustavaa lainaa 2000 – 30 000 euroa pitkällä maksuajalla varustettuna jopa 10 […]
Lainasto Tarvitsetko silloin tällöin 100 - 5000 euron luottoa? Rahoituspalvelu Lainasto myöntää luottolimiittiä eli joustavaa lainaa ilman […]
Laina.com Vuoden 2011 puolessa välissä toimintansa käynnistänyt Laina.com on pikavippipalvelu, josta voit ottaa lainaa tarpeesi mukaan.
Zmarta Zmarta pikalainapalvelu etsii ja välittää sinulle parhaan ja edullisimman lainaratkaisun. Lainarahaa on saatavana 500 -30000 euron […]
Pikavippien korkokattoa halutaan laajentaa Lakiehdotuksen mukaan kuluttajansuojalakia muutettaisiin niin, että vaikka myönnetystä 2000 euron tai suuremmasta pikavipistä, ts. […]