Pikavippien korkokatto

Pikavippien korkokatto säädettiin Suomeen vuonna 2013. Korkokaton myötä alle 2000 euron lainojen ja kulutusluottojen hintoja rajoitettiin tuntuvasti, sillä pikavipin todellinen vuosikorko saa enää olla vain viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä. Niinpä vippien suurin sallittu todellinen vuosikorko on tällä hetkellä vain 50,5 prosenttia. Korkokatto haluttiin asettaa, koska pikavippien korkeista koroista ja niiden aiheuttamista velkaantumisongelmista oltiin huolestuneita. Etenkin nuorten ylivelkaantuminen on herättänyt Suomessa huolta, ja usein pikavipit nähdään pääsyyllisenä ongelmiin, vaikka pikavippejä usein otetaan vasta siinä vaiheessa, kun velkoja on jo muutenkin päässyt kertymään liikaa. Koska pikavippien korkokatto teki vanhanmallisten pikavippien tarjoamisesta melko lailla kannattamatonta, on pikavippien tarjonta Suomessa supistunut huomattavasti. Toisaalta tilalle on tullut uusia lainamuotoja, jotka kiertävät korkokattosäädöksiä. Pikavippejä tarjoaa enää harva, mutta nyt pientä kulutusluottoa kaipaava voi tilata vaikkapa tililuoton, korttiluoton tai vertaislainan.

Koskeeko korkokatto myös vertaislainoja?

Viime aikoina on keskusteltu siitä, koskeeko pikavippien korkokatto myös vertaislainoja. Vertaislainayrityksissä rahoja ei lainaa lainayritys, vaan toiset palvelun käyttäjät. Niinpä jotkut vertaislainayritykset ovat katsoneet, että pikavippeihin liittyvä korkolainsäädäntö ei koske niitä. Toistaiseksi ainakin yhden vertaislainayrityksen kohdalla oikeus on katsonut, että kuluttajansuojalainsäädäntö koskee myös sitä.

Näitä luottoja pikavippien korkokatto ei koske

Tililuottoja ja luottokortteja pikavippien korkokatto ei koske, mikäli luottoraja on vähintään 2000 euroa. Asiakkaan ei kuitenkaan tarvitse nostaa koko 2000 euron lainaa, vaan hän voi käyttää tililuottoa vaikkapa 100 euron pikavipin nostamiseen. Ei siis ihme, että hyvin monet pikavippiyritykset kiertävät lainsäädäntöä tarjoamalla tililuottoja. Tililuottojen avulla voidaan yllättäen kiertää myös toista pikavippeihin liittyvää lakia, nimittäin vippien tilille maksamiseen liittyvää aikarajaa, joka estää lainojen tilitykset yöllä. Tililuottoja ja muita jatkuvia luottoja laki ei kuitenkaan koske, joten tililuotolta nostetut pikavipit saa lain mukaan maksaa asiakkaalle yölläkin. Muutamat yritykset ovat tarttuneet mahdollisuuteen ja tarjoavat näin ollen vippejä myös yöllä. Pikavippien korkokatto on rajoittanut vippien tarjontaa, eikä kaikilla ennen vippejä saaneilla enää ole mahdollisuuksia myönteiseen luottopäätökseen. Niille, jotka lainoja saavat, uudesta laista on kuitenkin etua, sillä pienten vippien hinnat ovat pudonneet huomattavasti tililuottoihin siirtymisen myötä.

Lue Lisää  Pikavippi 24/7

Katso myös nämä

  • ZmartaZmarta Zmarta pikalainapalvelu etsii ja välittää sinulle parhaan ja edullisimman lainaratkaisun. Lainarahaa on saatavana 500 -30000 euron […]
  • Opintolainan suosio kasvaa yhäOpintolainan suosio kasvaa yhä Opintolainojen suosio on tämän vuosituhannen ennätyslukemissa. Opintolainakanta on ollut samalla tasolla viimeksi 1990-luvun lamavuosina.
  • VippiluottoVippiluotto Vippiluotto on Luoteen Sirtox Oy -nimisen yrityksen tarjoama lainapalvelu. Vippiluotto myöntää nopeaa kulutusluottoa 2000 - 4000 euroa, […]
  • Lainaa ilman takaajiaLainaa ilman takaajia Jos haluat tilata lainaa ilman takaajia, tutki internetissä tarjolla olevia pikavippejä, tililuottoja ja kulutusluottoja. Netin kautta on […]
  • Bank Norwegian lainat nyt Suomessa!Bank Norwegian lainat nyt Suomessa! Muissa Pohjoismaissa erittäin tunnetuksi noussut ja suosittu Bank Norwegian on avannut lainapalavelunsa myös Suomeen. Bank Norwegian […]
  • Panttilaina vai pikavippiPanttilaina vai pikavippi Helsingin Pantti Esimerkkilaskelmat 3 kuukauden takaisinmaksuajoilla: LainapalveluLainaaMaksettavaaMuut kulutKuukausikorkoTod. […]
  • BigbankBigbank Bigbankin lainalla toteutat unelmat heti. Palvelu tarjoaa joustavaa lainaa 2000 – 30 000 euroa pitkällä maksuajalla varustettuna jopa 10 […]
  • OstosrahaOstosraha Ostosrahalta saat heti edullista lainaa 400–10000 euroa pitkällä 12–72 kuukauden maksuajalla.
  • BondoraBondora Bondoralta saat rahaa lainaksi heti 2000 – 10 000 euron verran. Kaikki saatavilla olevat lainat ovat täysin vakuudettomia.
  • Nuorten ylivelkaantuminen huolestuttaaNuorten ylivelkaantuminen huolestuttaa Nuoret ja velka -tutkimushanke, jossa tutkitaan nuorten velkaongelmia, lainsäädäntöä ja viranomaisten toimintaa on edennyt puolivääliinsä.