Mitä vertaislaina on?

Vertaislaina, eli toiselta nimeltään peer-to-peer lainaus on vanha lainamuoto, jossa yksilö lainaa rahaa toiselle. Vertaislaina on yksi joukkorahoituksen muoto. Tänä päivänä vertaislainan käsite on hieman laajentunut alkuperäisestä merkityksestään. Edelleen keskiössä on yksilön antama laina toiselle, mutta lainan välittäjänä toimii useimmiten kolmas osapuoli. Tällöin lainaprosessin osapuolet jäävät toisilleen tuntemattomiksi.

Vertaislainassa ei ole mukana pankkia, vaan lainoja välittävä yritys

Vertaislainoja välittävistä palveluntarjoajista ensimmäinen perustettiin vuonna 2005 Britanniassa. Sieltä lainapalvelut ovat pikkuhiljaa levinneet Suomeen ja nyt on tarjolla jo useampia vertaislainoja välittäviä yrityksiä. Tunnetuimpina näistä oletettavasti Fellow Finance ja Fixura. Vertaislainaa välittävien toimijoiden tehtävänä on saattaa lainaaja ja lainaa tarjoava osapuoli yhteen. Lainaa tarjoavaa henkilöä kutsutaan sijoittajaksi. Sijoittajalle vertaislainaaminen on tuottoisa sijoituskohde. Lainan välittäjä kerää hakemukset, tekee sopimukset ja hoitaa muut käytännön asiat lainasuhteessa.

Mistä vertaislainaa?

Suomessa toimii tällä hetkellä kaksi suurempaa vertaislainan tarjoajaa:

Fellow Finance

  • Lainaa 500-15000€
  • Maksuaikaa 24-84 kk.
  • Henkilökohtainen luottokorko 5-20%
  • Lainan välityspalkkio 2,3-6%, enintään 350€
  • Tilinhoitopalkkio 0,4-1%/kk alkuperäisestä lainapääomasta
  • Ikäraja 20-vuotta

Fixura

  • Lainaa 1000-10000€
  • Maksuaikaa 24-60 kk.
  • Valitse itse lainakorko 6-27% välillä
  • Lainan avausmaksu 7,5 %
  • Välitysmaksu 2 % vuodessa lainan alkuperäissummasta
  • Tilinhoitomaksu 5,50€/kk
  • Ikäraja 21-vuotta

Lainaa haetaan kuten mitä tahansa kulutusluottoa

Hakeminen käy lainaajalle samalla tavoin, kuin minkä tahansa muun kulutusluoton hakeminen. Lainahakemus täytetään verkossa, vertaislainapalvelun sivuilla, josta se viedään tiedoksi eri sijoittajille. Lainanhaussa asiakas tuo ilmi haluamansa lainasumman, sekä maksuajan. Tämän jälkeen hän jää odottamaan sijoittajilta tulevia lainatarjouksia. Joissakin palveluissa lainanhakija voi myös määritellä lainalleen maksimikoron, jonka alle hän toivoo lainatarjouksen olevan. Tällöin vaarana on liian pienen koron asettaminen ja tätä kautta sijoittajien vetäytyminen lainaamisesta. Asiakas voi veloituksetta ja sitoutumatta tehdä lainahakemuksen useaan lainaa välittävään tahoon. Lainaan sitoudutaan vasta, kun sopiva laina on löytynyt ja lainatarjous hyväksytty.

Lainojen vertailu on tärkeää

Vertaislainan korkojen on arvioitu olevan jonkin verran edullisempia kuin pikavippien. Kuitenkin korko on molemmissa lainamuodoissa asiakaskohtainen. Itselleen edullisimman lainan löytämiseen kannattaa vertailla erilaisia lainantarjoajia ja lainamuotoja. Asiakkaan kannalta ei ole suurta merkitystä, onko hänen lainansa peräisin sijoittajalta vai kulutusluottoja tai pikavippejä tarjoavalta yritykseltä. Vertaislaina maksetaan takaisin sovittujen ehtojen mukaisesti, kuukausittaisissa erissä. Maksuerissä on huomioitu lainan korko ja muut lainaan liittyvät kulut. Lainan voi useimmiten maksaa takaisin etuajassa ilman, että siitä koituu asiakkaalle kuluja. Hoitamaton laina johtaa muiden lainojen tavoin perintään ja lopulta siitä seuraa maksuhäiriömerkintä.

Sijoittaminen vertaislainoihin

Kuten jo todettiin, vertaislainat ovat usein olleet sijoittajille hyviä kohteita. Sijoittajien määrä on ollut taas kasvussa, vaikkakin tähän päivään mennessä lähinnä suursijoittajat ovat ottaneet vertaislainat haltuunsa. Tosin joitakin vuosia sitten vertaislainoja välittänyt TrustBuddy ajautui sisäisten ongelmien vuoksi konkurssiin ja sijoittajat menettivät sijoituksensa tässä yhteydessä. Tämän on arveltu hillinneen jonkin verran sijoitusintoa. Vertaislainasijoittamisessa on saatu jopa 12 % tuottoa, mikä on jo todella hyvä tuottoprosentti. Sijoittaja voi päästä mukaan vertaislainoihin jo joidenkin satojen eurojen sijoituksella. Riskien minimoimiseksi on tärkeä hajauttaa sijoitustaan useiden eri hakijoiden lainoihin. Tällöin tilanteessa, jossa asiakas on maksukyvytön, sijoittajan kärsimä tappio on pieni.

Kuvankaappaus Fellow Finance -sivustolta

Kuvankaappaus Fellow Finance -sivustolta

Sijoittaja päättää kenelle lainaa

Lisäksi lainanhakijoita kannattaa arvioida erilaisten riskienhallintakartoitusten avulla. Korkeariskiseltä asiakkaalta yleensä peritään suurempaa korkoprosenttia, mikä tarkoittaa suurempia sijoitustuottoja, mutta kääntöpuolella myös suurempaa riskiä. Pienen riskin asiakkaan korko on pieni, kuten myös sijoittajan tulo, mutta riskin määrä on taas pienempi. Vertaislainoihin sijoittamisesta kiinnostuneen kannattaa tutustua eri vertaislainayrityksiin, niiden ehtoihin ja mahdollisuuksiin. Sijoittamiseen kannattaa perehtyä ennen aloittamista, niin että ymmärtää mistä on kyse ja näin voi mahdollistaa hyvän ja riskittömän tuoton itselleen.

Lue Lisää  Käyttöluotto

Kysymyksiä vertaislainoista

Kuka voi hakea vertaislainaa? Vertaislainassa lainanhakijaan kohdistuvat vaatimukset ovat samankaltaisia, kuin missä tahansa muissa kulutusluotoissa. Asiakkaan tulee olla täysi-ikäinen Suomen kansalainen, jolla ei ole merkintöjä luottotiedoissa. Millaisia summia vertaislainoja voi hakea? Summat vaihtelevat riippuen vertaislainaa välittävästä yrityksestä. Tavallisimmin lainasummat ovat 100 – 10 000 euron väliltä. Täytyy kuitenkin huomata, ettei kaikkien asiakkaiden taloudelliset vakuudet riitä suurempien summien saamiseen. Mihin lainan korko perustuu? Lainan korkoprosentti on yksilöllinen. Lainaa hakiessaan asiakas ilmoittaa taloudellisen tilanteensa, eli paljonko tämän kuukausitulot ovat ja esim. paljonko on muuta velkaa. Näiden tietojen perusteella asiakkaasta tehdään riskienkartoitus analyysi, joka on perusteena korkoprosentille. Joissakin lainapalveluissa asiakas osallistuu itse prosentin määrittelyyn, tällöinkään liian pienelle prosentille tuskin on sijoitusintoa. Millaisen maksuajan lainalle saa? Tämä vaihtelee riippuen lainanvälittäjästä. Esimerkiksi maksuaikaa saa Fixuralla 24 kk – 60 kk ja Fellow Financella 24 kk – 84 kk. Maksuajan kasvaminen liittyy kiinteästi myös lainasta perittävien kulujen kasvamiseen. Millaisia kuluja lainasta peritään? Lainan hakeminen on aina ilmaista. Lainaa välittävä yritys perii tavallisesti asiakkaalta lainan välityspalkkion, joka on esim. Fellow Financella 2,6 – 6% lainapääomasta. Lisäksi kuluja tulee tietenkin korosta ja esim. lainan tilinhoitomaksuista. Tutustu tarkkaan hinnastoon valitsemasi lainapalvelun verkkosivuilla. Minulla on maksuhäiriömerkintä, minkälaiset ovat mahdollisuuteni saada lainaa? Valitettavasti maksuhäiriömerkintä estää myönteisen lainapäätöksen saamisen. Et siis voi saada vertaislainaa.

Katso myös nämä

  • EtuaEtua Etua on lainapalvelu, josta saat käyttöösi isotkin lainat. Etuan kautta voi hakea kulutusluottoa jopa 50 000 euroa.
  • Ege.fiEge.fi Egeltä saat 100-2800 euron suuruiset vakuudettomat vipit ja lainat ilman vakuuksia tai takaajia 2- 12 kuukauden takaisinmaksuajalla […]
  • Lainaa ilman luottotietojaLainaa ilman luottotietoja Tarvitsetko lainaa, mutta luottotiedot ovat menneet? Lue tästä, millaisia mahdollisuuksia on saada lainaa ilman luottotietoja. […]
  • SinunlainaSinunlaina Voit hakea luottoa jopa 3000 euroa Sinunlaina-luottopalvelun kautta. Sinunlainan kulutusluotto käy vaikkapa matkustamiseen, yllättävistä […]
  • Perusvippi.fi arvosteluPerusvippi.fi arvostelu Joustoluotoille voidaan soittaa ennen vuotta 1906, on olo hieman pikavipin. Vaiheessa asiakas puuttuu website että sairastaja on […]
  • Korkokatto ei hillinnyt pikalainojen korkojaKorkokatto ei hillinnyt pikalainojen korkoja Korkokattosäätelyn voimaantuloa 2013 seurasi pikalainojen kappalemäärien ja kulujen pieneneminen. Huomattiin kuitenkin, että pikalainan […]
  • TililuottoTililuotto Etsitkö vaihtoehtoa pikavipille? Joustavampi lainaratkaisu on tililuotto, jota nykyään tarjoaa netissä moni rahoitusyhtiö. Tililuottoa […]
  • Rahoitu.fiRahoitu.fi Tarvitsetko kulutusluottoa tai suurempaa lainaa? Onko sopivan lainan löytäminen työlästä ja haastavaa? Markkinoilla olevista lainoista voi […]
  • Vyörytystaktiikalla lainat lyhenevät nopeastiVyörytystaktiikalla lainat lyhenevät nopeasti Onko päässyt kertymään useita pikavippejä, kulutusluottoja, luottokorttivelkoja tai osamaksusopimuksia? Useista pienistä luotoista kertyy […]
  • Freedom RahoitusFreedom Rahoitus Freedom Rahoituksen kautta voi hakea 500 – 30 000 euron luottoja, joten valinnanvaraa lainatuotteissa riittää jokaiseen tarpeeseen.
Lue Lisää  Kulutusluotto