Nuorille pikavipin ottamisesta on tullut arkipäivää, väittää Uutisvuoksi-lehden kolumnisti. Kolumnistin mukaan nuoret haluavat kaiken heti, ja pikavippifirmojen ”elä ensin, maksa myöhemmin” -mainokset menevät perille. Koska säästäminen on tylsää, uudet kengät tai kampaaja rahoitetaan vipillä. Pikavipin saa nopeasti tekstarilla, kunhan on 18-vuotias. Säästäminen ei ole muodissa, mutta kaikkea ei voi silti saada, kolumnisti kirjoittaa. Hän kritisoi lainarahalla huvittelua ja tarvetta shoppailla koko ajan uutta. Ympäristö tukee jatkuvaa ostelua, sillä mainoksia tulee joka tuutista ja naistenlehdet ja blogit hehkuttavat muodin uutuuksia ja pakkohankintoja. Vaikka houkuttelevaa mainontaa on paljon, täytyy omasta käytöksestä silti kolumnistin mielestä kantaa vastuu. Tiettyyn pisteeseen asti vastuutaan voi vältellä, mutta lopulta pikavippi täytyy maksaa takaisin. Monella on maksuhäiriöitä, ja oma vastuu tajutaankin joskus vasta sitten, kun huvitteluun käytetty pikavippi pitäisi maksaa takaisin.
Katso myös nämä
LHV LHV Pankista saat edullista pikaluottoa jopa 6000 euron verran. Pienin mahdollinen lainattava summa on 1000 euroa.
Suomilimiitti Suomilimiitti tarjoaa joustavuutta arkeen. Kun haet Suomilimiitin tililuoton käyttöösi, voit äkillisen rahapulan yllättäessä helposti […]
Surimo Varteenotettava lainapalvelu maksimissaan 4000 euron lainaa varten, on suomalainen Surimo Finance, eli tuttavallisemmin pelkkä Surimo. […]
Kenen talous kaatuu tonnin lainasta? Jos ottaa tonnin kulutusluoton tai pikavipin vaikkapa lomailua varten, kenen talous kestää ja kenen kaatuu? Nyt se on laskettu.
Vippi24 Vippi24 tarjoaa asiakkailleen hyvin edullisia lainoja esim 100 euron vipin kokonaiskustannusten ovat ainoastaan 101,57 euroa jos sinulla […]
Pikavippi.fi Pieniä pikavippejä saa vielä! Suomalaisen OPR-Vakuuden suosittu pikavippipalvelu Pikavippi.fi myöntää 100€, 200€ ja 300€ pikavippejä.
Freedom Rahoitus Freedom Rahoituksen kautta voi hakea 500 – 30 000 euron luottoja, joten valinnanvaraa lainatuotteissa riittää jokaiseen tarpeeseen.
Limiitti.fi Limiitti.fi:stä saat kätevän tililuoton 2000-3000€ luottorajalla. Ensimmäinen max. 500€ nosto on kuluton!
Bigbank Bigbank on Virolaislähtöinen pankki, jolla on toimintaa yhdeksässä eri maassa Euroopassa. Bigbankilta voit hakea vakuudetonta lainaa […]