Joustolaina

Joustolaina

Collector-palvelun Joustolaina on nyt entistä suurempi, sillä lainaa voi hakea jopa 10 000 euroa. Minimilaina on 2000 euroa. Collector Joustolainan takaisinmaksu on omavalintaisesti 2 – 10 vuotta, eli varsin sopiva maksuaika isolle kulutusluotolle. Tutki eri maksuaikavaihtoehtojen kuukausieriä lainalaskurin avulla ja valitse sellainen, joka sopii parhaiten tämänhetkiseen taloustilanteeseesi. Muista, että lainan lyhennyserän maksun jälkeen tulee jäädä kuukaudessa rahaa vielä muihinkin asioihin, myös yllättäviin menoihin. Joustolainan nimelliskorko on 9,9 – 19,9 prosenttia, ja tarkka koron suuruus vaihtelee asiakaskohtaisesti. Joustolaina-lainahakemus on tavanomainen. Täytä verkkolomakkeeseen henkilötietosi sekä kysytyt tiedot työsuhteesta ja ansiotuloista. Joustolainaa ei voi hakea yhteisvastuullisena lainana toisin kuin joidenkin firmojen kulutusluottoja. Hakemus tehdään siis aina yksin. Vakuuksia tai takaajia Joustolaina ei kuitenkaan luottoihin kysy. Hae lainaa tästä! Joustolainan saaminen vaatii hakijaltaan vähintään 25 vuoden ikää, joten palvelun ikäraja on lainamarkkinoiden korkeimpia. Luottotietojen pitää olla puhtaat, eli esimerkiksi Suomen Asiakastiedon rekistereistä ei saa löytyä merkintöjä maksuongelmista. Lainaa mielivän on oltava suomalainen tai asunut Suomessa vähintään viimeiset kaksi vuotta. Myös hakijan työelämää kohtaan asetetaan vaatimuksia: hakijalla täytyy olla vähintään puoli vuotta kestänyt vakituinen työsuhde tai vaihtoehtoisesti eläke. Vuositulojen on oltava minimissään 15 000 euroa (eli noin 1250 euroa kuukaudessa). Alustava luottopäätös ilmoitetaan hakijalle heti lainahakemuksen lähettämisen jälkeen. Alustavassa päätöksessä kerrotaan myös, millainen korko lainassa on ja kuinka suuri on kuukausittainen maksuerä. Hinnan nähtyäsi sinulla on siis vielä mahdollisuus harkita lainan ottamista uudelleen. Jos tarjous kuulostaa sopivalta, voit allekirjoittaa lainasopimuksen netissä pankkitunnuksilla. Vaihtoehtoisesti voit myös tulostaa sopimuksen, allekirjoittaa sen perinteisellä tavalla ja lähettää Collectorille postin kautta. Hakemukseen tulee liittää tiettyjä liitteitä. Tarvitset tulojesi todentamiseksi tuoreen palkkalaskelman (tai eläkepäätöksen, mikäli olet eläkeläinen) sekä uusimman saamasi veroilmoituksen erittelyosan. Liitä mukaan myös kopio kuvallisesta henkilötodistuksesta. Voit esimerkiksi skannata pyydetyt asiakirjat ja lähettää ne sähköpostitse Collectorin asiakaspalveluun. Liitteet voi tietysti lähettää myös postissa, mutta sähköpostitse lähettäminen on taatusti nopein tapa saada kulutusluotto. Jos et käytä sähköpostia tai omista skanneria, voit postittaa asiakirjat Collectorille ilman postikuluja. Kun hakemus on saapunut perille Collector-palveluun ja lainasi on hyväksytty, saat lainarahat tilille noin viiden arkipäivän kuluessa.

Lue Lisää  Suomen Tililuotto

Joustolaina lyhyesti

Joustolainaa operoi Collector Credit AB länsinaapuristamme ja sillä on toimintaa Suomen lisäksi myös Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa. Joustolaina on toiminut Suomessa jo vuosikausia ja tuhannet asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä Joustolainan palveluihin. Joustolaina on keskittynyt pienien pikavippien sijaan hiukan suurempiin 2000 – 10000 euron kulutusluottoihin jopa 10 vuoden maksujalla. Täyttämällä Joustolainan lainahakemuksen saat heti tietoosi arvioidun kuukausierän, mitä laina tulee valitsemallasi lyhennysajalla maksamaan. Joustolainen korko on lainasummasta riippuen 9,9% ja 19,9% välillä. Lainanhakijan tulee olla vähintään 25 vuotias ja vuositulojesi ylittää 15 000 euroa, joka karsii etenkin opiskelijat pois asiakaspiiristä. Jos sinulle myönnetään joustolaina, ovat rahat tililläsi noin viiden päivän kuluessa ja voit valita takaisinmaksuajan 1 – 10 vuoden väliltä. Joustolainen ensimmäinen vuosi on aina lyhennysvapaata aikaa, joten rupeat maksamaan lainaasi takaisin vasta vuoden kuluttua lainan hakemisesta.

Katso myös nämä

  • Panttilaina vai pikavippiPanttilaina vai pikavippi Helsingin Pantti Esimerkkilaskelmat 3 kuukauden takaisinmaksuajoilla: LainapalveluLainaaMaksettavaaMuut kulutKuukausikorkoTod. […]
  • Halvin pikavippiHalvin pikavippi Pikavippien hintavertailu on järkevää, jotta ei tule vahingossa ottaneeksi turhan kallista vippiä. Vaikka suurin osa pikavipeistä on melko […]
  • Lainaa netistäLainaa netistä Mistä ja miten hakea lainaa netistä? Palvelumme avulla tiedät parhaat paikat hakea lainaa sekä opit, miten välttää sudenkuopat.
  • VivusVivus Vivus pikalainapalvelu tarjoaa rahaa lainaksi 10-2010 euroa. Uudet ja ensimmästä kertaa palvelusta rahaa lainaavat henkilöt voivat hakea […]
  • HalinoHalino Halinolla myönnettävät lainasummat ovat 100 - 6000 euron väliltä ja lainaa on mahdollista hakea 100 euron tarkkuudella.
  • Fellow FinanceFellow Finance Tarvitsetko edullista luottoa 500-15000 euron väliltä? Fellow Financen vertaislaiapalvelu on uudenlainen tapa lainata. Lainan myöntävät […]
  • TililuottoTililuotto Etsitkö vaihtoehtoa pikavipille? Joustavampi lainaratkaisu on tililuotto, jota nykyään tarjoaa netissä moni rahoitusyhtiö. Tililuottoa […]
  • Kulutusluottojen reilu kasvu saanut Fivan selvittämään luotonmyöntäjien toimintaaKulutusluottojen reilu kasvu saanut Fivan selvittämään luotonmyöntäjien toimintaa Vakuudettomien kulutusluottojen kasvu jatkaa nousuaan. Pelkästään kesäkuun osalta niiden vuotuinen kasvu oli 12 prosentissa. […]
  • NordcreditNordcredit Joustoluotto on NordCreditin myöntämä luotto, joka nimensä mukaisesti joustaa asiakkaan rahoitustarpeiden mukaan. Joustoluotolle […]
  • Vyörytystaktiikalla lainat lyhenevät nopeastiVyörytystaktiikalla lainat lyhenevät nopeasti Onko päässyt kertymään useita pikavippejä, kulutusluottoja, luottokorttivelkoja tai osamaksusopimuksia? Useista pienistä luotoista kertyy […]
Lue Lisää  Vippiluotto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*