Pienet vertaislainat vaihtuneet sijoittajien markkinoiksi

Niin sanotut vertaislainat alkoi tavallisten ihmisten välisenä lainamuotona. Tällä hetkellä lainamuoto on kuitenkin siirtynyt enemmän ja enemmän sijoittajien käsiin.

Miten vertaislaina toimii?

Aluksi sijoittaja sijoittaa haluamansa summan lainoja välittävään yhtiöön. Lainayhtiö hankkii ja arvioi asiakkaat eli lainanhakijat. Sijoittaja valitsee lainahakijoista itselleen sopivan, jolle myöntää lainan. Sijoittaja sopii lainan korkoprosentin ja saa korkotuoton suoraan itselleen. Lainayhtiö taas saa tulot lainan käsittely ym. kuluista. Vertaislainoja suositaan vuosi vuodelta enemmän. Tästä kertoo se, että nykyään vertaislainat ovat jo iso bisnes, toisin kuin muutamia vuosia sitten, kun käsite vertaislaina oli täysin tuntematon. Suomessa suurimpana alan yrittäjänä toimii Fellow Finance. Tämä perustaa toimintansa mm. Yhdysvaltojen vertaislainamarkkinoihin verraten. Yhdysvalloissa vertaislainalla on jo vuosien perineet. Alun perin vertaislaina on kuitenkin tarkoittanut tapaa, jossa verkkolainaa hakeva etsi halukkaan lainaajan. Tapaa voidaan verrata ystävien kesken lainaamiseen. Osapuolet sopivat yhdessä lainan, usein varsin vähäisistä, ehdoista. Ajatuksena ns. ystävä auttaa hädässä.

Sijoittajat havaitsivat hyvän sijoituskohteen

Viime aikoina vertaislainoista ovat kiinnostuneet myös sijoittajat, tämä toi alalla uudenlaisia yhtiöitä. Nykyään yhdysvalloissa on arvioitu, että jopa 90 prosenttia vertaislainoista on sijoittajien rahoittamia. Sijoitusten etuja taas on valvomassa ylemmän tason investointipankkien johtajia. Suomessakin toimiva Fellow Finance on myös sijoittajien vetämä. Tällä hetkellä palvelussa on mukana jopa 3000 eri varallisuustasojen sijoittajaa. Osan yhtiöstä omistaa varainhoitoyhtiö Taaleri. On arvioitu, että vertaislainoja myönnettiin vuonna 2014 viidellä miljardilla eurolla koko maailman laajuisesti. Markkinoiden on arvioitu vielä kasvavan ja ennusteena on 130 miljardin markkinat vuonna 2025.

Sijoittaja päättää kenelle lainaa

Vertaislainayhtiö, kuten esimerkiksi Fixura tai Fellow Finance toimii välittäjän sijoittajan ja lainanhakijan välillä. Yhtiö tuo sijoittajat lainanhakijan saataville ja toisinpäin. Sijoittaja on kuitenkin henkilö, joka päättää kenelle lainaa annetaan. Päätös tehdään lainahakemusten perusteella. Hakemuksissa ei näy kuitenkaan asiakkaan henkilötietoja. Syy miksi vertaislainoihin halutaan sijoittaa, on niiden tuotossa. Keskimääräinen tuottoprosentti sijoittajalle on ollut 12. Kun katsotaan tämän päivän sijoitusmarkkinoita, voidaan huomata tämän olevan varsin hyvä prosentti. Tosin tuottotaso on heijaste myös riskille. Mitä suurempaa tuottoa tavoitellaan, sitä suuremmat ovat myös riskit. Fellow Financelta kerrotaan, että riskien arviointi on mahdollista yhtiön laatiman asiakkaiden luottoluokituksen avulla. Vertaislainojen riskeistä on kuitenkin myös varoiteltu. Britannian entinen finanssivalvonnan johtaja on ennustanut alan kärsivät seuraavien vuosien aikana suuria luottotappioita.

Lue Lisää  Pikavippien korkokattoa halutaan laajentaa

Korkotaso matalampi kuin pikavipeissä

Tällä hetkellä vertaislainojen korkotaso on asettunut 12-20 prosenttiin. Kuten pankkilainassa lainan korko on yksilöllinen. Koron suuruuteen vaikuttaa mm. asiakkaan taloudellinen tilanne. Asiakkaan arviointi tapahtuu viisiportaisen riskiarvion mukaan. Pikavippejä katsottaessa huomataan, että niissä usein edelleen kiinnitetään huomio vain hakijan luottotietoihin. Vertaislainojen korkotaso on korkeampi kuin perinteisissä pankkilainoissa. Toisaalta korko on perinteisiä pikavippejä alhaisempi. Fellow Financen toimitusjohtaja Jouni Hintikka arvioi, että asiakkaita vetää vertaislainojen pariin lainaprosessin vaivattomuus ja nopeus. Nämä ovat yleensä ratkaisevampia seikkoja kuin se, että pankista saatavan lainan korkotaso on usein huomattavasti matalampi.

Vertaislainojen markkinoinnissa ongelmia

Vertaislainat näkyvät jo ylivelkaantuneita auttavissa palveluissa. Takuu-Säätiössä toiminnanjohtajana toimiva Juha A. Pantzar pitää vertaislainoja kuitenkin pikavippejä pienempänä ongelmina. Hän kiinnittäisi huomion vertaislainojen markkinointiin. Vertaislainoja on mm. markkinoitu velkaongelmien ratkaisuna, tällöin suurella lainalla maksettaisiin pienet lainat pois. Pantzar rinnastaisi tämän velkajärjestelyyn. Ongelmana kuitenkin on, että ylivelkaantuminen harvoin ratkeaa tällaisilla toimenpiteillä. Velkaantumisen hoitamiseen tarvitaan ensisijaisesti ammattilaisen apua ja elämäntavan muutosta.

Liian helppoa rahaa

Pantzar kertoo, että Takuu-Säätiössä näkyy taloustilanteen paikkaaminen vertaislainoilla. Fellow Financen Hintikka ei kuitenkaan koe, että vertaislainat näyttäytyisivät erityisesti ylivelkaantuneiden kohdalla. Yrityksen luottotappiot ovat tällä hetkellä n. 5 %. Suomessa on tällä hetkellä jo 370 000 ihmistä, joilla on maksuhäiriömerkintä. Määrä on jyrkässä kasvussa. Yhtenä syynä maksuongelmiin on ajateltu olevan valtava luottotarjonta. Myös lainan hakeminen on huomattavasti helpottunut menneisiin aikoihin verrattuna. Tämän valossa luottoihin liittyvät velkaantumiset on luonnollinen seuraus.

Katso myös nämä

  • Kaikki mitä olet saattanut miettiä joustoluotostaKaikki mitä olet saattanut miettiä joustoluotosta Nykyään on olemassa lukemattomasti erilaisia mahdollisuuksia, jos haluat hakea lainaa. Kuluttajille on luotu erilaisia pienlainoja, […]
  • FleksiluottoFleksiluotto Fleksiluoton tarjoama laina on 2100 eruon luottolimiitti. Hae nyt ja nosta pienissä osissa tai kerralla koko summa.
  • Pikavippien korkokattoa halutaan laajentaaPikavippien korkokattoa halutaan laajentaa Lakiehdotuksen mukaan kuluttajansuojalakia muutettaisiin niin, että vaikka myönnetystä 2000 euron tai suuremmasta pikavipistä, ts. […]
  • Pikavipit 2023Pikavipit 2023 Selvitä ja vertaile kaikki pikavipit 2018! Vaikka pikavippejä on nyt tarjolla jonkin verran vähemmän kuin vielä joitakin vuosia sitten, […]
  • EasycreditEasycredit Onko toiveissasi vakuudettoman lainan hankkiminen, mutta tilanteesi ei salli suurien kuukausierien maksamista? Jos vastasit tähän kyllä, […]
  • Mitä vertaislaina on?Mitä vertaislaina on? Vertaislaina, eli toiselta nimeltään peer-to-peer lainaus on vanha lainamuoto, jossa yksilö lainaa rahaa toiselle. Vertaislaina on yksi […]
  • MonettiMonetti Monetti pikalainapalvelusta haet luotettavasti ja nopeasti 500 – 1500 euron lainat
  • LuottopalveluLuottopalvelu Luottopalvelu tarjoaa käyttöösi 100 – 4000 euroa huokealla korolla ja kohtuullisilla luottoehdoilla. Luottotilin käyttö on samantapaista […]
  • Nuorten ylivelkaantuminen huolestuttaaNuorten ylivelkaantuminen huolestuttaa Nuoret ja velka -tutkimushanke, jossa tutkitaan nuorten velkaongelmia, lainsäädäntöä ja viranomaisten toimintaa on edennyt puolivääliinsä.
  • Kaikki lainat 2023Kaikki lainat 2023 Kaikki lainat 2023 löydät tältä sivustolta. Vuonna 2023 lainat voivat olla esimerkiksi pikavippejä, kulutusluottoja, luottotilejä ja […]
Lue Lisää  Vyörytystaktiikalla lainat lyhenevät nopeasti