Pikavipit 2023

Selvitä ja vertaile kaikki pikavipit 2018! Vaikka pikavippejä on nyt tarjolla jonkin verran vähemmän kuin vielä joitakin vuosia sitten, löytää pikavippiä hakeva edelleen runsaasti valinnanvaraa. [haeLainaYhteenveto3] Useimmat pikavippipaikat ovat toiminnassa vuodesta toiseen, joten pikavipit 2018 ovat melko samoja kuin pikavipit vuonna 2013. Pieniä muutoksia saattaa olla, sillä osa vippipaikoista lopettaa toimintansa ja joitakin uusiakin syntyy. Luotettavimmalta tuntuu tietysti ottaa lainaa sellaisesta pikavippipalvelusta, joka on tarjonnut pikavippejä kauemmin kuin vuodesta 2018. Pikavipit ovat sellainen asia, jossa ei välttämättä tee mieli luottaa aivan uuteen ja tuntemattomaan luotonantajaan. Pikavipit ovat siitä haasteellinen liiketoiminnan muoto, että vippaamista rajoitetaan voimakkaasti lainsäädännöllä. Vuonna 20145 pikavipit joutuvatkin toimimaan melko kapeassa raossa. Pikavippien sallittuja korkoja laskettiin roimasti vuonna 2013 ja muutenkin pikavippejä koskevaan lainsäädäntöön on puututtu. Lakimuutoksista seuraa se, että vuonna 2018 pikavipit ovat luotonantajille entistä hankalampi tapa tehdä rahaa kannattavasti. Vuonna 2018 pikavipit näyttävät osittain erilaisilta kuin vielä vuosi tai pari sitten. Vuoden 2018 pikavipeistä entistä suurempi osa ei ole perinteisen mallisia kertaluottoja, vaan yhä useampi vippi on jatkuva luottotili. Myös muut pikavipit 2018 näyttävät hieman erilaisilta kuin aikaisemmin. Joidenkin pikavippien maksuaikoja on esimerkiksi venytetty puoleen vuoteen, vaikka kyse olisi vain pienestä 100 tai 200 euron pikavipistä. Toiset vuoden 2018 pikavipit taas ovat hyvin halpoja, sillä vipin voi saada jopa vain muutaman euron kuluilla, mutta halvan hinnan taustalla saattaa olla vaatimus hankkia pikavipille takaaja. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylläpitämä luotonantajarekisteri listaa kaikki yritykset, jotka toimivat laillisesti ja joiden valikoimassa ovat mukana kulutusluotot, kuten pikavipit. 2018 tässä listassa on enää 48 luotonantajaa, kun niitä aikaisemmin oli yli 80. Pikavippien markkinat ovat siis todellakin muuttuneet. Kuka voi saada pikavippiä 2018? Monen luotonantajan kriteerit ovat tiukentuneet samalla, kun pikavippejä koskevat lait ovat muuttuneet. 2018 pikavipit eivät enää irtoa kenelle tahansa, vaan yhä useammin pikavipin hakijalta vaaditaan esimerkiksi tulojen todistamista. Aikaisemmin pikavippiä hakevalle riitti, että ikää oli yli 18 vuotta eikä luottotiedoissa ollut maksuhäiriömerkintöjä.

Lue Lisää  Lainaa

Katso myös nämä

  • EasycreditEasycredit Onko toiveissasi vakuudettoman lainan hankkiminen, mutta tilanteesi ei salli suurien kuukausierien maksamista? Jos vastasit tähän kyllä, […]
  • RisicumRisicum Risicum lainapalvelu uudistui täysin ja uusien lainatuotteiden joukosta löydät niin 500-1000 euron kulutusluotot kuin 5000 euron suuruisen […]
  • ReissuluottoReissuluotto 100-1000 pikavipit haet helposti ja nopeasti Reissuluoton lainapalvelusta. Takaisinmaksuaikaa saat 30-90 vuorokautta riippuen […]
  • Credit24Credit24 Credit24 tarjoaa käyttöön jopa 4000 euron jatkuvan Joustolimiitin. Joustolimiitti tarjoaa mahdollisuuden tarjota kulutusluottoja […]
  • Laina.fiLaina.fi Laina.fi lainapalvelusta on mahdollista saada rahaa lainaksi jopa mukavat 5000 euroa. Laina.fi palvelusta on mahdollista saada 2 erilaista […]
  • EkstraluottoEkstraluotto Ekstraluotolta saa luottoa 10 eurosta aina 2100 euroon asti. Palvelu ei myönnä kiinteää lainaa, vaan tililuottoja - eli käytännössä 2100 […]
  • Pikaluotto.org kokemuksia 2023Pikaluotto.org kokemuksia 2023 Pikaluotto.org tarjoaa pikaluottoa heti netistä 1000 - 60000 euroa - käytä tarjoukset hyväksi ja hae edullinen pikaluotto heti.
  • Amerikkalainen pikavippifirma esti asiakkailtaan pääsyn lainatietoihinAmerikkalainen pikavippifirma esti asiakkailtaan pääsyn lainatietoihin Yhdysvaltain Vermontissa tehdyn kanteen mukaan verkossa toimiva pikavippifirma Plain Green esti asiakkaitaan pääsemästä tileilleen tai […]
  • NopsalainaNopsalaina Nopsalaina tarjoaa asiakkailleen rahaa lainaksi normaalia pikavippejä suurempia summia, 2000 – 20 000 euroa.
  • Norjalaiset pankit rantautuivat SuomeenNorjalaiset pankit rantautuivat Suomeen Norjalaiset nettipankit tarjoavat nyt kulutusluottoa suomalaisille - jo neljäs pankki aloittaa Suomen markkinoilla Norjalaisia […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*