Vertaislaina-ala on kasvanut Suomessa huomattavasti viimeisen parin vuoden aikana. Ideana vertaislainapalveluissa on, että ne yhdistävät sijoitushaluiset luotonantajat ja lainan tarvitsijat. Lainaaja saa kaipaamansa lainan ja sijoittaja saa sijoituksestaan korkotuottoja. Vertaislainaaminen ei ole tavanomaista luotonantoa, sillä vertaislainapalvelu toimii ainoastaan välittäjänä, mutta rahat eivät ole peräisin siltä. Vertaislainapalvelu Fellow Financen toimitusjohtaja kertoo MTV:lle, että vertaislainat eroavat pikavipeistä niin toimintaperiaatteensa kuin laina-aikojensa puolesta. Tyypillisen vertaislainan maksuaika on kolmesta neljään vuotta, joten laina-ajat ovat pitempiä kuin pikavipeissä. Tyypillinen lainaaja taas käy töissä ja on noin 45-vuotias. Suomen vertaislainat ovat vielä melko kalliita verrattuna esimerkiksi Britannian vertaislainoihin. Suomessa kilpailu ei vielä ole yhtä kovaa kuin muualla. Lainan saattaa saada halvemmalla esimerkiksi pankista kuin vertaislainapalvelusta. Yhdysvalloissa vertaislainoja käytetään esimerkiksi luottokorttivelkojen maksuun ja yrityksen käynnistämiseen.
Katso myös nämä
Näin suojaat itsesi huijauksilta Pikavippipalvelu Pikavippi.fi muistuttaa, että huolellisesti toimimalla voi välttyä henkilötietojen hyväksikäytöltä ja huijauksilta. […]
Onnen.fi Onnen.fi kulutusluoton tarjoaa 4finance, eli sama yritys kuin Vivus.fi palvelunkin. Voit olla siis varma, että saat 2000-3000 euron luoton […]
Lainaa heti
Kiireellinen rahantarve? Hanki lainaa heti käyttöösi tämän sivuston kautta. Kuinka nopeasti lainaa voi saada? Lainan saamisen nopeus […]
Freedom Rahoitus Freedom Rahoituksen kautta voi hakea 500 – 30 000 euron luottoja, joten valinnanvaraa lainatuotteissa riittää jokaiseen tarpeeseen.
Cashbuddy Cash Buddy -laina on vakuudeton pikaluotto, jota on mahdollista hakea yrityksen nettisivuilta. Pikaluottoa on mahdollista hakea 3000€ asti […]
Bank Norwegian lainat nyt Suomessa! Muissa Pohjoismaissa erittäin tunnetuksi noussut ja suosittu Bank Norwegian on avannut lainapalavelunsa myös Suomeen. Bank Norwegian […]
Everyday Everyday joustoluotto tarjoaa käyttöösi 20 – 2000 euron luottorajan nopeasti ja edullisesti.
Pikavipit 2023 Selvitä ja vertaile kaikki pikavipit 2018! Vaikka pikavippejä on nyt tarjolla jonkin verran vähemmän kuin vielä joitakin vuosia sitten, […]
Nopsalaina Nopsalaina tarjoaa asiakkailleen rahaa lainaksi normaalia pikavippejä suurempia summia, 2000 – 20 000 euroa.