Nuorten velkaantuminen tutkimuksen kohteena

Nuorten ylivelkaantuminen ja pikavippien sekä luottojen käyttö on huolestuttanut Suomessa jo pitkään. Aihetta tutkitaan Lapin yliopiston Nuoret ja velka -tutkimushankkeessa. Nuoren ihmisen velkaongelmat voivat lähteä pienestä asiasta, esimerkiksi kulutusluoton ottamisesta, rästiin jääneistä mopon vakuutusmaksuista tai pummilla matkustamisesta aiheutuneesta sakosta. Alaikäinenkin saattaa velkaantua esimerkiksi vanhempiensa toimien vuoksi. Itsenäistyvällä nuorella riskinä on esimerkiksi vuokrien jääminen rästiin tai liian iso laina omaan asuntoon. Nuoret ja velka -hankkeessa tutkitaan, millaisia nuorten velkaongelmat ovat ja millaista lainsäädäntöä ja viranomaisten toimintaa niihin liittyy. Tutkimushanke on tällä hetkellä puolivälissä, ja sen väliseminaari järjestetään Helsingissä 6. lokakuuta. Lapin yliopiston lisäksi hankkeessa on mukana Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkijoita. Tähän mennessä on havaittu, että velkaantuminen tuottaa tällä hetkellä lapselle tai nuorelle merkittäviä ongelmia. Lapin yliopistosta kerrotaan, että esimerkiksi asunnon vuokraaminen voi olla mahdotonta, kun vuokraaminen edellyttää kotivakuutuksen hankkimista, mutta vakuutusta ei saa maksuhäiriömerkinnän vuoksi.

Katso myös nämä

  • Pikavippi tekstiviestilläPikavippi tekstiviestillä Pikavippiä yksinkertaisella tekstiviestillä? Kyllä se onnistuu. Hyvin monet lainapalvelut tarjoavat mahdollisuuden hakea luotto […]
  • LuottotiliLuottotili Luottotili tarkoittaa käytännössä samaa asiaa kuin tililuotto, käyttöluotto tai joustoluotto. Se on siis lainasopimus, jossa käytössäsi on […]
  • BigbankBigbank Bigbankin lainalla toteutat unelmat heti. Palvelu tarjoaa joustavaa lainaa 2000 – 30 000 euroa pitkällä maksuajalla varustettuna jopa 10 […]
  • Lainafirma: Nuoret suhtautuvat myönteisesti kulutusluottoihinLainafirma: Nuoret suhtautuvat myönteisesti kulutusluottoihin Suomesta on tullut luottoyhteiskunta. Lainata voi helposti netissä, ja jo 45 prosenttia suomalaisista on joskus ottanut vakuudettoman kulutusluoton.
  • Pikaluotto.org kokemuksia 2023Pikaluotto.org kokemuksia 2023 Pikaluotto.org tarjoaa pikaluottoa heti netistä 1000 - 60000 euroa - käytä tarjoukset hyväksi ja hae edullinen pikaluotto heti.
  • EtuaEtua Etua on lainapalvelu, josta saat käyttöösi isotkin lainat. Etuan kautta voi hakea kulutusluottoa jopa 50 000 euroa.
  • Pikavippien korkokattoa halutaan laajentaaPikavippien korkokattoa halutaan laajentaa Lakiehdotuksen mukaan kuluttajansuojalakia muutettaisiin niin, että vaikka myönnetystä 2000 euron tai suuremmasta pikavipistä, ts. […]
  • VivusVivus Vivus pikalainapalvelu tarjoaa rahaa lainaksi 10-2010 euroa. Uudet ja ensimmästä kertaa palvelusta rahaa lainaavat henkilöt voivat hakea […]
  • Kaikki lainat 2023Kaikki lainat 2023 Kaikki lainat 2023 löydät tältä sivustolta. Vuonna 2023 lainat voivat olla esimerkiksi pikavippejä, kulutusluottoja, luottotilejä ja […]
  • Fellow FinanceFellow Finance Tarvitsetko edullista luottoa 500-15000 euron väliltä? Fellow Financen vertaislaiapalvelu on uudenlainen tapa lainata. Lainan myöntävät […]
Lue Lisää  Opintolainan suosio kasvaa yhä