Lainaa ilman luottotietoja

Tarvitsetko lainaa, mutta luottotiedot ovat menneet? Lue tästä, millaisia mahdollisuuksia on saada lainaa ilman luottotietoja. Nettikeskusteluissa liikkuu usein väitteitä, joiden mukaan joku on onnistunut saamaan lainaa ilman luottotietoja. Etenkin tavallisen pikavipin saaminen ilman luottotietoja on kuitenkin käytännössä mahdotonta tai ainakin epätodennäköistä, sillä pikavippifirmat tarkistavat luottotiedot aina. Pikavippifirmojen ei kannata myöntää lainaa ilman luottotietoja, sillä se on luotonmyöntäjälle iso riski. Jotkut kertovat saaneensa lainaa ilman luottotietoja siksi, että he luulevat menettäneensä luottotietonsa, vaikka näin ei todellisuudessa ole. Jos maksuhäiriömerkintä uhkaa, siitä tulee ilmoitus hyvissä ajoin, ja luottotietojen menetyksestä ilmoitetaan selkeästi. Esimerkiksi perinnän kohteeksi joutuminen ei vielä tarkoita, että luottotiedot olisivat menneet. Miten toimia, jos on kova tarve saada lainaa ilman luottotietoja? Sopiva toimintamalli riippuu siitä, millaista lainaa tarvitset ja millainen tilanteesi muuten on. Jos luottotietomerkintäsi ovat jo melko vanhoja ja olet saanut taloutesi kuntoon niiden jälkeen, voit yrittää hakea lainaa pankista. Jotkut pankit suostuvat myöntämään lainaa ilman luottotietoja, kunhan hakijan taloudellinen tilanne on muuten kunnossa. Säännöllisiä tuloja ja pidemmän aikaa jatkunutta moitteetonta maksukäyttäytymistä vaaditaan varmasti, jotta voi saada lainaa ilman luottotietoja. Toinen tapa saada lainaa ilman luottotietoja on tarjota lainalle vakuus. Pankit saattavat antaa lainaa vakuutta vastaan, samoin panttilainaamot. Lainan hankkiminen ilman luottotietoja vakuuden avulla tietysti edellyttää, että sinulla on jotain sellaista omaisuutta, jonka voit antaa vakuudeksi. Muista myös, että esineen vakuusarvo ei aina ole niin korkea kuin lainan tarvitsija uskoo tai toivoo. Panttilainaamo tai vakuudellinen laina on siinä mielessä turvallinen tapa hankkia lainaa ilman luottotietoja, että suurempiin vaikeuksiin ei joudu, vaikka lainaa ei kykenisi maksamaan takaisin. Jos pankit tai panttilainaamot eivät tule kyseeseen, mutta tarvitset silti lainaa ilman luottotietoja, voi apua löytyä odottamattomasta suunnasta. Monet kunnat ja kaupungit myöntävät niin sanottua sosiaalista luottoa, ja sitä voi saada, vaikka luottotiedot olisivat menneet. Sosiaalisen luoton saaminen ei ole ihan helppoa eikä nopeaa, mutta asiallisin perustein sitä voi kyllä saada. Jos vain mahdollista, sosiaalista luottoa kannattaa harkita myös siksi, että siitä perittävät kulut ovat pieniä. Hyvin usein ihmiset haluavat tietää, onko mahdollista saada lainaa ilman luottotietoja. Etenkin nettikeskusteluissa joku saattaa toisinaan väittää, että joku pikavippifirma on myöntänyt lainaa ilman luottotietoja. Näihin väitteisiin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella. Lainan myöntäminen ilman luottotietoja on pikavippiyritykselle erittäin iso riski, sillä maksuhäiriömerkintä tarkoittaa usein, että henkilöllä on maksuvaikeuksia myös tulevaisuudessa. Siksi on hyvin epätodennäköistä, että yksikään pikavippifirma suostuisi myöntämään lainaa ilman luottotietoja. Myös kulutusluoton, tililuoton tai luottokortin saaminen on käytännössä mahdotonta, jos hakijalla on maksuhäiriömerkintä. Miksi joku sitten väittää saaneensa lainaa ilman luottotietoja? Joissakin tapauksissa kyseessä voi olla väärinkäsitys: henkilö luulee, että hänellä on maksuhäiriömerkintä, vaikkei merkintää tosiasiassa ole. Joku saattaa kuvitella maksuhäiriömerkinnän syntyneen, jos on maksanut laskun myöhässä tai lasku on mennyt perintään, ja sitten yllättynyt, kun pikavippiä onkin myönnetty. Luottotiedot eivät mene yllättäen, sillä esimerkiksi maksamattomasta pikavipistä merkintä voi tulla vasta, kun laskun maksu on myöhässä yli 60 vuorokautta eräpäivästä. Uhkaavasta maksuhäiriömerkinnästä ilmoitetaan kirjeellä, ja tässä vaiheessa merkinnän voi vielä välttää maksamalla laskun heti. Jos maksuhäiriömerkintä tulee, myös siitä ilmoitetaan kirjeellä. Omien luottotietojen tilanteen voi tarkistaa Suomen Asiakastiedon kautta. Luottotiedot voi tarkistaa Suomen Asiakastiedolta kerran vuodessa ilmaiseksi, muut raportit ovat maksullisia. Miten pitäisi toimia, jos luottotiedoissa on maksuhäiriömerkintä, mutta lainan saaminen olisi tärkeää? Yksi vaihtoehto on neuvotella lainasta oman pankin kanssa. Pankkilainaa voi olla mahdollista saada ilman luottotietoja, jos taloustilanne on nyt kunnossa, eli hakijalla on säännölliset tulot, maksuhäiriömerkinnän aiheuttanut velka on maksettu eikä uusia maksuhäiriömerkintöjä ole tullut. Vielä parempi on, jos hakija pystyy tarjoamaan lainalle vakuuden. Toinen vaihtoehto on sosiaalinen luotto, jota tarjoavat nykyisin jo monet kunnat. Sosiaalista luottoa voidaan myöntää vähävaraiselle mutta maksukykyiselle henkilölle, jolla on perusteltu lainan tarve. Maksuhäiriömerkintä ei välttämättä ole este sosiaalisen luoton myöntämiselle. Kolmas, hitaampi vaihtoehto on odottaa, että maksuhäiriömerkintä vanhenee. Maksuhäiriömerkintä poistuu luottotietorekisteristä kahdessa vuodessa, mikäli merkinnän aiheuttanut lasku on maksettu. Muuten merkintä säilyy kolme vuotta. Maksuhäiriömerkinnän säilyttämisaika pitenee, jos henkilölle tulee uusia maksuhäiriömerkintöjä.

Lue Lisää  Pikavippi ilman tekstiviestiä

Katso myös nämä

  • Laina.fiLaina.fi Laina.fi lainapalvelusta on mahdollista saada rahaa lainaksi jopa mukavat 5000 euroa. Laina.fi palvelusta on mahdollista saada 2 erilaista […]
  • TrustbuddyTrustbuddy Trustbuddyltä lainaa on mahdollista saada 100 – 600 euroa 50 euron portaissa. Jos laina maksetaan takaisin 14 vuorokauden kuluessa, on […]
  • Pikavippaajien tietoja myytiin huijareille YhdysvalloissaPikavippaajien tietoja myytiin huijareille Yhdysvalloissa Pikavippien hakijoilta huijattiin yhteensä miljoonia dollareita Yhdysvalloissa. Syytteen mukaan henkilötietoja keräävät yhtiöt ostivat […]
  • Erikoinen ”kulutusluotto” tarjoaa korotonta maksuaikaaErikoinen ”kulutusluotto” tarjoaa korotonta maksuaikaa Suomen halvinta kulutusluottoa saa valtiolta, kun asettaa ennakonpidätysprosenttinsa liian pieneksi. ”Lainan” ensimmäinen erä eli […]
  • Pikavippi 24/7Pikavippi 24/7 Pikavippiä voi tarpeen vaatiessa hakea jopa vuorokauden ympäri. Suomen laki rajoittaa pikavippien nostamista sen verran, että […]
  • CredigoCredigo Credigo on rahoituspalveluita ja pikaluottoja tarjoava yritys, joka on perustettu v. 2006. Yritys on rekisteröity Suomessa ja Nordmill […]
  • Kannattaako pikavippi? Lue Marttojen säästövinkitKannattaako pikavippi? Lue Marttojen säästövinkit Niin opiskelijat kuin muutkin pienillä tuloilla elävät voivat hyötyä näistä Marttaliiton säästövinkeistä. Katso vinkit tästä.
  • Opintolainan suosio kasvaa yhäOpintolainan suosio kasvaa yhä Opintolainojen suosio on tämän vuosituhannen ennätyslukemissa. Opintolainakanta on ollut samalla tasolla viimeksi 1990-luvun lamavuosina.
  • Pikavippifirma lainasi liian köyhille  – joutuu maksamaan rahat takaisinPikavippifirma lainasi liian köyhille – joutuu maksamaan rahat takaisin Brittiläinen pikavippiyritys Dollar Financial antoi pikavippejä kuluttajille, joiden maksukyky ei todellisuudessa riittänyt pikavippien […]
  • CashbuddyCashbuddy Cash Buddy -laina on vakuudeton pikaluotto, jota on mahdollista hakea yrityksen nettisivuilta. Pikaluottoa on mahdollista hakea 3000€ asti […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*