Finanssivalvonnan selvityksen kohteena luotonantajien toiminta

Kulutusluotot ovat todellisessa kasvuvauhdissa. Vakuudettomien luottojen kannan kasvu luottolaitosten luottoja tarkastellessa, oli pelkästään kesäkuun osalta, korkeassa 12 prosentin vuotuisessa kasvuvauhdissa. Ulkomaisista ja muista toimijoista on Fivalla mahdotonta edes saada tietoa. Alhaista korkotasoa ja yleistä taloudellista tilannetta arvioidaan yhdeksi tekijöiksi, samoin kuin luoton hakemista kulutustottumusten muuttuessa. Kulutusluottojen saaminen on lisäksi tänä päivänä erityisen helppoa ja tarjontaa ylipäätään on aiemaa enemmän, arvioi Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen. Finanssivalvonta, lyhyesti Fiva onkin aloittanut monia selvittelyjä vakuudettomia lainoja tarjoavien yritysten toiminnasta. Selvittelyt kohdistuvat kulutusluottojen mainostamiseen, sekä erityisesti niihin kriteereihin, millä kulutusluottoja hakijoille myönnetään. Fiva aikoo myös selvittää, onko syytä muuttaa sitä määritelmää, jolla arvioidaan toimilupaa vaativa luotonmyöntö. Paljon puhuttu positiivinen luottorekisteri ja sen käyttöönotto on myös yksi selvityksen kohdista. Useissa maissa, kuten naapurimaassa Ruotsissa luotonanto on aina toimiluvan varaista toimintaa. Myös suomessa olisi paineita siirtää ainakin merkittävimmät luotonannot toimiluvanvaran piiriin. Lisäksi kaikki muu luottoala tarvitsee tarkennuksia estämään esimerkiksi kohtuuttomiksi meneviä sopimusehtoja. easycredit large 1

Osa kansalaisista ylivelkaantuu

Kulutusluotot eivät horjuta rahoitussektorin vakautta, vaan huoli kohdistuu kotitalouksien korkeaan velkaantumiseen. Lähes puolet hankituista lainoista kohdistuu kymmenesosaan kotitalouksista, jotka sitten päätyvät ylivelkaantumisen kurimukseen. Tämä on Tuomisen mielestä jotain, mitä Finanssivalvonta ei halua kasvavaksi osaksi kulttuuria. Takuusäätiön Juha A. Pantzar on samoilla linjoilla. Nykyään on helppoa saada luottokortti vaikka huonekaluostoksilla ja verkkokauppojen yleistyminen on johtanut laskulla maksamisen kasvuun. Myös vakuudettomien ja takaajattomien lainojen hankkiminen on kokonaisuudessaan kasvanut ja näiden trendien näkyminen Takuusäätiöön yhteyttä ottavissa velkaantuneissa, on oletettavasti nähtävissä muutaman vuoden kuluessa. Pantzar on kiinnittänyt huomiota erityisesti siihen, että luotot ovat nykyään euromääräisesti aiempaa suurempia.

Auttaako positiivinen luottorekisteri?

Tänä päivänä on Pantzarin mukaan vielä tärkeämpää tiedostaa omat tulot ja erityisesti menot, sekä se mihin oikeasti on varaa. Tähän suorastaan pakottaa se, että maksaminen on muuttunut aiempaa hajaantuneemmaksi. Luotonantajia tulisikin velvoittaa tarkastelemaan lainanhakijoiden kokonaistilannetta ennen lainan myöntämistä. Tämä tarkoittaa myös kokonaisvelkojen tarkastelua, ettei asiakkaalle tulisi mahdollisuutta maksaa vanhaa velkaa ottamalla uutta lainaa. Nykysysteemillä tämänkaltainen käytäntö saattaa jatkua usean vuoden ajan, ilman että luotonhakija itse siihen herää, toteaa Pantzar.

Lue Lisää  Eläkeläisillekin ongelmia pikavipeistä

Katso myös nämä

  • KulutusluottoKulutusluotto Kulutusluotto on laina, jota tyypillisesti käytetään kuluttamiseen eli jonkin tavallista isomman ostoksen tekemiseen. Kulutusluoton […]
  • Onko naisten ja miesten rahankäytössä eroja?Onko naisten ja miesten rahankäytössä eroja? Tutkimusten valossa perheen raha-asiantuntijan rooli on usein miehellä. Naiset voivat kysyä talous- ja raha-asioissa neuvoa mieheltään tai […]
  • Pikavippi ilman tekstiviestiäPikavippi ilman tekstiviestiä Entä jos lainaa hakiessa käytettävissä ei ole puhelinta tai tekstiviestillä lainaaminen ei muusta syystä innosta?
  • YleislainaYleislaina Yleislaina myöntää lainaa 2000 - 5000 euroa kerrallaan. Iso kulutusluotto voi tulla tarpeeseen, jos ajatuksissa on vaikkapa jokin […]
  • LHVLHV LHV Pankista saat edullista pikaluottoa jopa 6000 euron verran. Pienin mahdollinen lainattava summa on 1000 euroa.
  • Nuoret usein perusturvan varassa, syyt muuallakin kuin pikavipeissäNuoret usein perusturvan varassa, syyt muuallakin kuin pikavipeissä Nuoren aikuisen velkakierteen alkulähteenä voi olla asunnon takuuvuokran maksaminen tai pakollisesti hankittavan tietokoneen hankinta, […]
  • Pikavippi 24/7Pikavippi 24/7 Pikavippiä voi tarpeen vaatiessa hakea jopa vuorokauden ympäri. Suomen laki rajoittaa pikavippien nostamista sen verran, että […]
  • Kulutusluotto.com arvostelu ja kokemuksiaKulutusluotto.com arvostelu ja kokemuksia Kulutusluotto.com on erinomainen lainapalvelu jos haluat saada kulutusluottoa heti tilille ja kilpailuttaa lainasi aina 60000 euroon asti.
  • MonettiMonetti Monetti pikalainapalvelusta haet luotettavasti ja nopeasti 500 – 1500 euron lainat
  • Pikavippien korkokattoa halutaan laajentaaPikavippien korkokattoa halutaan laajentaa Lakiehdotuksen mukaan kuluttajansuojalakia muutettaisiin niin, että vaikka myönnetystä 2000 euron tai suuremmasta pikavipistä, ts. […]