Finanssivalvonnan selvityksen kohteena luotonantajien toiminta

Kulutusluotot ovat todellisessa kasvuvauhdissa. Vakuudettomien luottojen kannan kasvu luottolaitosten luottoja tarkastellessa, oli pelkästään kesäkuun osalta, korkeassa 12 prosentin vuotuisessa kasvuvauhdissa. Ulkomaisista ja muista toimijoista on Fivalla mahdotonta edes saada tietoa. Alhaista korkotasoa ja yleistä taloudellista tilannetta arvioidaan yhdeksi tekijöiksi, samoin kuin luoton hakemista kulutustottumusten muuttuessa. Kulutusluottojen saaminen on lisäksi tänä päivänä erityisen helppoa ja tarjontaa ylipäätään on aiemaa enemmän, arvioi Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen. Finanssivalvonta, lyhyesti Fiva onkin aloittanut monia selvittelyjä vakuudettomia lainoja tarjoavien yritysten toiminnasta. Selvittelyt kohdistuvat kulutusluottojen mainostamiseen, sekä erityisesti niihin kriteereihin, millä kulutusluottoja hakijoille myönnetään. Fiva aikoo myös selvittää, onko syytä muuttaa sitä määritelmää, jolla arvioidaan toimilupaa vaativa luotonmyöntö. Paljon puhuttu positiivinen luottorekisteri ja sen käyttöönotto on myös yksi selvityksen kohdista. Useissa maissa, kuten naapurimaassa Ruotsissa luotonanto on aina toimiluvan varaista toimintaa. Myös suomessa olisi paineita siirtää ainakin merkittävimmät luotonannot toimiluvanvaran piiriin. Lisäksi kaikki muu luottoala tarvitsee tarkennuksia estämään esimerkiksi kohtuuttomiksi meneviä sopimusehtoja. easycredit large 1

Osa kansalaisista ylivelkaantuu

Kulutusluotot eivät horjuta rahoitussektorin vakautta, vaan huoli kohdistuu kotitalouksien korkeaan velkaantumiseen. Lähes puolet hankituista lainoista kohdistuu kymmenesosaan kotitalouksista, jotka sitten päätyvät ylivelkaantumisen kurimukseen. Tämä on Tuomisen mielestä jotain, mitä Finanssivalvonta ei halua kasvavaksi osaksi kulttuuria. Takuusäätiön Juha A. Pantzar on samoilla linjoilla. Nykyään on helppoa saada luottokortti vaikka huonekaluostoksilla ja verkkokauppojen yleistyminen on johtanut laskulla maksamisen kasvuun. Myös vakuudettomien ja takaajattomien lainojen hankkiminen on kokonaisuudessaan kasvanut ja näiden trendien näkyminen Takuusäätiöön yhteyttä ottavissa velkaantuneissa, on oletettavasti nähtävissä muutaman vuoden kuluessa. Pantzar on kiinnittänyt huomiota erityisesti siihen, että luotot ovat nykyään euromääräisesti aiempaa suurempia.

Auttaako positiivinen luottorekisteri?

Tänä päivänä on Pantzarin mukaan vielä tärkeämpää tiedostaa omat tulot ja erityisesti menot, sekä se mihin oikeasti on varaa. Tähän suorastaan pakottaa se, että maksaminen on muuttunut aiempaa hajaantuneemmaksi. Luotonantajia tulisikin velvoittaa tarkastelemaan lainanhakijoiden kokonaistilannetta ennen lainan myöntämistä. Tämä tarkoittaa myös kokonaisvelkojen tarkastelua, ettei asiakkaalle tulisi mahdollisuutta maksaa vanhaa velkaa ottamalla uutta lainaa. Nykysysteemillä tämänkaltainen käytäntö saattaa jatkua usean vuoden ajan, ilman että luotonhakija itse siihen herää, toteaa Pantzar.

Lue Lisää  Tuliko otettua liikaa vippejä? Näin selviät

Katso myös nämä

  • Vippi24Vippi24 Vippi24 tarjoaa asiakkailleen hyvin edullisia lainoja esim 100 euron vipin kokonaiskustannusten ovat ainoastaan 101,57 euroa jos sinulla […]
  • CashbuddyCashbuddy Cash Buddy -laina on vakuudeton pikaluotto, jota on mahdollista hakea yrityksen nettisivuilta. Pikaluottoa on mahdollista hakea 3000€ asti […]
  • Ferratum alennuskoodiFerratum alennuskoodi Ferratum tarjoaa jälleen asiakkailleen alennuskoodin lainan nostokuluista. Tällä kertaa on luvassa alennuskoodi, jolla saa max. 1000 euron […]
  • Pikaluotto.org kokemuksia 2023Pikaluotto.org kokemuksia 2023 Pikaluotto.org tarjoaa pikaluottoa heti netistä 1000 - 60000 euroa - käytä tarjoukset hyväksi ja hae edullinen pikaluotto heti.
  • Mitä vertaislaina on?Mitä vertaislaina on? Vertaislaina, eli toiselta nimeltään peer-to-peer lainaus on vanha lainamuoto, jossa yksilö lainaa rahaa toiselle. Vertaislaina on yksi […]
  • RahoituslaitosRahoituslaitos Rahoituslaitos on palvelu, joka auttaa lainantarvitsijoita löytämään itselleen parhaan lainan. Sen kautta voi hakea lainaa 100 - 20 000 euroa.
  • LainaamoLainaamo Lainaamolta saat varmasti edullisen lainatarjouksen 500 - 20 000 euron luottosummille. Tee lainahakemus netissä ja saat lainatarjouksen […]
  • Pikavippi ilman luottotietojaPikavippi ilman luottotietoja Yksi yleisimmistä pikavippeihin liittyvistä kysymyksistä on se, onko mahdollista saada pikavippi ilman luottotietoja. Pääsääntö on se, […]
  • Euro24Euro24 Euro24 on tililuottopalvelu. Se tarkoittaa, että 2000 euron luottoraja on käytettävissäsi aina. Isoa lainaa ei ole pakko nostaa, vaan […]
  • Pikavippi 24/7Pikavippi 24/7 Pikavippiä voi tarpeen vaatiessa hakea jopa vuorokauden ympäri. Suomen laki rajoittaa pikavippien nostamista sen verran, että […]