Laki ei vielä tunne vertaislainaamista

Pikavippien ja kulutusluottojen kanssa kilpaileva vertaislainaaminen on Suomessa vielä niin uusi lainaamisen muoto, ettei sitä juuri säädellä eikä vertaislainaamista määritellä laissa tarkasti. Vertaislaina on lainamuoto, jossa vertaislainayritys välittää luottoja lainaa hakevien kuluttajien ja sijoittajien välillä. Itse vertaislainayritys ei siis myönnä lainaa, mutta se saattaa lainan tarjoajat ja tarvitsijat yhteen ja hoitaa esimerkiksi rahaliikenteen ja luottotietojen tarkistuksen. Vertaislainat eroavat monella tavalla pikavipeistä. Esimerkiksi keskimääräiset laina-ajat ovat pidempiä. Vertaislainayritystä koskee Suomessa kuluttajansuojalaki, mutta itse lainaan ei kuluttajansuojalaki yllä, sillä vertaislainat katsotaan yksityishenkilöiden välisiksi. Valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies pitää uusien rahoitusmuotojen kehittymistä positiivisena asiana. Toisaalta hän korostaa, että sääntelylle on tarvetta, jotta väärinkäytöksien riskiä vähennetään. Oikeusministeriössä valmistellaan parhaillaan uudistusta, joka määrittelisi tarkemmin vertaislainayritysten velvollisuudet. Uudistuksen odotetaan valmistuvan marraskuussa.

Katso myös nämä

Lue Lisää  Kannattaako pikavippi? Lue Marttojen säästövinkit